YLEISESITTELY
HKY - Helsingin Kansantanssin Ystävät ry - on helsinkiläinen kansantanssiseura, jonka ryhmät rakentavat ohjelmistonsa perinteen pohjalle länsirannikolta Karjalaan sekä etelästä Uudeltamaalta pohjoiseen. HKY:ssä toimii ryhmiä lapsille, aikuisille ja senioreille. Toiminta perustuu lähinnä ryhmien harjoituksista ja esiintymisistä erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa.
RYHMÄT
ITÄVÄT - lasten ryhmä
RUTISTUS - nuorten ryhmä
KIERROKAS - aikuisten ryhmä
PURPURI - senioriryhmä
KURSSIT:
SIRPALEET - erilaisia ajankohtaisia kursseja (kts. kotisivuilta)
ESIINTYMISVALMIUS
Kaikki ryhmät ovat esiintyviä ryhmiä. Ohjelmisto valmistetaan tilaisuuden ja toiveiden mukaan.
Ryhmien ohjelmisto on perinteistä kansantanssia, joka perustuu pääasiassa Tanhuvakkaan.
Lisäksi ohjelmistoon kuuluu franseesi.