Rieväkylän poijat ja Tuula
on vuonna 1993 perustettu kansanmusiikkiyhtye. Yhtyeen ohjelmisto koostuu kansanomaisesta musiikista, laulelmista ja vanhasta tanssimusiikista.
Omaa soittotyyliä on kehitetty perinteiden pohjalta tuoden esille sävelmien ilmeikkyyttä soittajille ja soittimille luonteenomaisella tavalla. Yhtyeen rytmikäs ja mukaansa tempaava ohjelmisto viihdyttää niin kansanmusiikkijuhlilla kuin "Rieväkylän" kaduilla ja toreillakin.
Yhtye on säännöllisesti osallistunut eri kansanmusiikkijuhlille mm. Pispalan sottiisiin, Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleille, Eteläpohjalaisiin Speleihin, Samuelin poloneesiin, Kiikoisten purpurijuhlille, Nordlek kansantanssifestivaaleille ja Viron heimopäiville. Vuonna 2004 edustimme suomalaista ja tamperelaista kansankulttuuria ystävyyskaupunkitapahtumassa Romanian Brasovissa.
Rieväkylän poijat on suosittu esiintyjä yritysten ja yhdistysten tilaisuuksissa sekä perhejuhlissa, kuten häissä ja syntymäpäivillä. Tervetulomusiikin soidessa vieraat virittyvät juhlatunnelmaan jo sisään tullessaan. Ja ruokajonossa reipas taustamusiikki viihdyttää vieraita. Tanssit tahdittuvat vanhan tanssimusiikin sävelin, laulusolistina Tuula Mäkinen.
Tarvitessanne elävää musiikkia tilaisuuksiinne ottakaa meihin yhteyttä!
Tuula Mäkinen (laulu, pyykkilauta)
Erkki Mäkinen (viulu)
Reino Kivimäki (mandoliini)
Antti Huusari (hanuri)
Veli Koivumäki (basso)
1. Rieväkylän poijat (2005, C-kasetti)
sisältää perinteistä kansanmusiikkia yhtyeelle sovitettuna.
2. Rieväkylän poijat ja Tuula Pispalan rinteillä (1998, CD-levy)
Tampere-aiheinen äänite on tehty Tampere 220 –juhlavuoden innoittamana.
3. "Myötätuulee Vastavirtaan" (2008, CD-levy)
Uusimmalle äänitteelle olemme tallentaneet yleisölle ja itsellemme mieluisaa, harvoin kuultavaa musiikkia. Levyn lähes kaiken musiikin on säveltänyt, sanoittanut tai sovittanut tamperelainen säveltäjä Asko Vilén. Laulut ovat nostalgisia, kauniin melodisia ja luontevasti yhtyeemme kokoonpanolle sovitettuja. Sanoituksissa on aihepiirejä useilta elämän alueilta: Rakkautemme valssi on upea häävalssi, Mandoliini kertoo soittajan suhteesta mandoliiniinsa, Myötätuuleen -laulussa on syvällistäkin sävyä pohdittaessa, toiko se raha ja maine kuitenkaan onnea elämässä. Myötätuulta elämän vastavirtoihin.