Rosenfink -yhtyeen ohjelmisto sisältää lauluja ja musiikkia eteläisestä Suomesta; jännittäviä balladeja, hauskoja piirileikkilauluja, hambopolskia sekä vauhdikkaita pelimannisävelmiä. Elävä perinne nousee siivilleen akustisista lähtökohdista, nykyteknologian avittamana.
Rosenfink on kolmen kokeneen kansanmuusikon uusi yhtye, joka sai alkunsa kiinnostuksesta suomenruotsalaiseen kansanmusiikkiperinteeseen. Yhtyeen jäsenet ovat valmistuneet Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta ja esiintyvät myös monissa muissa kokoonpanoissa.
Pauliina Pajala (viulu)
Jarmo Romppanen (mandola, laulu, pitkähuilu)
Juulia Salonen (laulu, huilut, harmooni)
Yhtyeen ohjelmistossa on sekä lauluja että tanssittavaa pelimannimusiikkia.
Suomenruotsalainen kansanmusiikki eteläisestä Suomesta.
Yhtye voi esiintyä mitä moninaisimmissa tilaisuuksissa.
Ensilevyn äänitykset alkavat syksyllä 2010. Yhtyeen ääninäytteitä löytyy MySpace-sivuilta.