Kukka Lehdon ja Teija Nikun muodostama Polka Chicks rakastaa musiikin ääripäillä
leikittelemistä. Yhtyeen railakkaan energinen soitto saa kuulijan jalan takuulla
vipattamaan, mutta toisaalta ohjelmiston romanttisempi puoli saattaa paikoin herkistää
jopa raavaammankin miehen kyyneliin.
Polka Chicks tuo suomalaisen perinnemusiikin tähän päivään esittämällä arkistonauhoilta
poimittuja, omannäköisiksi sovitettuja kappaleita sekä säveltämällä ja sanoittamalla uutta
kansanmusiikkia. Lauluissaan duo johdattelee kuulijansa kalevalaisen mystiikan kautta
riiuureissuille pohjanmaan lakeuksille ja jopa Amerikkaan asti naimakaupoille.
Kukka ja Teija jatkavat kaksistaan aiemmin triona tunnetun Polka Chicks -yhtyeen
viitoittamaa tietä. Yhtye on esiintynyt vuosina 2004-2010 lukuisilla festivaaleilla sekä
erilaisissa yksityisissä tilaisuuksissa Suomen lisäksi USA:ssa, Tanskassa, Venäjällä ja
Saksassa. Vuonna 2009 Polka Chicks oli Kaustinen Folk Music Festivalin Vuoden Yhtye
ja Ääniä Records julkaisi yhtyeen debyyttialbumin.
Vuoden 2011 suunnitelmissa yhtyeellä on parikin Saksan kiertuetta sekä uuden levyn julkaisu!
Teija Niku (2- ja 5-rivinen haitari ja laulu)
Kukka Lehto (5-kilinen viulu, mandoliini ja laulu)
Yhtyeen monipuoliseen ohjelmistoon kuuluu nykyään niin omia sävellyksiä
kuin perinteistä pohjoismaista kansanmusiikkiakin.
Yhtyeen muuntuvainen musiikki sopii niin kaikenlaisiin yksityisiin juhliin kuin virallisempiinkin tilaisuuksiin ja The Polka Chicks esiintyykin konserttien lisäksi myös erilaisissa juhlatilaisuuksissa.
Polka Chicks (Ääniä Records 2009, cd-levy)