LEIKKIVOIMA -
kansanmusiikin teema vuosille 2009-2010

Kansanmusiikin ja kansantanssin uudeksi teemaksi vuosille 2009-2010 on valittu leikkivoima. Teemavuosi alkaa Folklandia-risteilyltä 9.-10.1.2009 ja päättyy vuoden 2010 lopussa.

Teematyöryhmän tavoitteena on ideoida teeman monipuolista toteutusta Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskuksen jäsenjärjestöille ja alan festivaaleille. Lisäksi työryhmä miettii sopivia yhteistyökumppaneita teeman toteuttamiseksi kansanmusiikin eri toimialueilla, kokoaa toiveita koulutuksesta, julkaisuista sekä pyrkii tuoman teemaa esille alan lehdistössä.

 

Leikkivoima - mitä se on?

Leikki on mollattu sana, ja leikkiperinne sanana saattaa aiheuttaa vääriä mielikuvia, joten työryhmä päätti antaa teemalle nimen Leikkivoima. Perinneleikkejä on paljon – kaarnaveneet ja vesihyrrät ovat leikkiä siinä missä laululeikkikin. Pihaleikit ovat jatkuvasti vähenemässä – leikkejä kuten Mustaa miestä ja kirkonrottaa pitäisi osata leikkiä ilman, että ohjeita tarvitsee lukea kirjasta. Leikkiperinne on myös kansainvälinen ilmiö – leikit ovat samankaltaisia eri kulttuureissa. Varhainen läheinen vuorovaikutus on yhä enemmän jäänyt pois lasten ja heidän vanhempiensa väliltä. Luonteva tapa olla lähellä on musiikki ja leikki. Aikuiset mukaan leikkimään! Yksi teeman kohderyhmä ovat aikuiset, joilla on iso kynnys ryhtyä enää leikkimään tai olla leikkimielisiä.

Lasten omin perinne on leikkiperinnettä, ja se uudistuu koko ajan. Karjalainen leikkiperinne on hyvin lähellä tanssia. Siellä leikit ovat osa rikasta karjalaista kansanperinnettä, jota harrastivat nimenomaan nuoret. Vähemmistökulttuureilla on ollut omat erityiset leikkiperinteensä, esim. kolttasaamelaisilla niitä ovat olleet kaikki aikuisten työhön liittyvät toimet, kuten poronhoito, metsästys, kalastus ja kodinhoito. Lapset oppivat työn aikuisia jäljittelemällä ja matkimalla. Perinneleikkien kirjo on siis laaja, ja teemaa voi toteuttaa hyvin myös soittamalla, laulamalla ja tanssimalla. Musiikki ja tanssihan ovat itsessään leikkiä.

Leikkiperinne on jatkuvassa murroksessa. Pihaleikit ovat lähes loppuneet, jossain välissä niihin on tullut katkos. Aikuisvetoinen harrastustoiminta on syönyt lasten leikkiaikaa, samoin videot, televisio ym. Lapsilla on joka päivälle joku harrastus. Puistotoiminta ja leikkikentät on tärkeä eri-ikäisten lasten kohtaamispaikka. Sinne voi lapset tulla vanhempien, isovanhempien kanssa. Maalla ei välttämättä ole tuollaisia kohtaamispaikkoja. Päiväkodeissakin leikit muuttuvat, barbileikkeihin tuodaan huumeidenkäyttöä, eroamista ja muuta jännää. Mutta uutta perinnettä syntyy koko ajan – eilinen leikki on jo perinneleikki.

Leikkivoima-työryhmä:

Liisa Helenius, leikittäjä
Maija Karhinen-Ilo, Kansanmusiikkiopisto
Henna Leisiö, Kulttuuriosuuskunta Uulu
Jutta Noponen, Lastentarhaopettajien liitto
Elina Weckstöm, kansantanssijärjestöt
Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus: Päivi Ylönen-Viiri ja Tove Djupsjöbacka

Työryhmä ottaa myös mielellään vastaan ideoita ja ajatuksia uuden teeman näkyvyydestä kansanmusiikin kentällä.

 

Teemaan liittyviä julkaisuja:


Leikkivoima-ABC julkaistaan Folklandialla 9.-10.1.2009

Din din doora. Laululeikkejä. Tekijänä Ulla Lipponen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kirja ja kasetti.

Hui hui huikkolaan – Karjalaisia loruja ja leikkejä. Karjalainen nuorisoliitto.

Hiiren virs, katin tarina. Karjalaisen Nuorisoliiton karjalaisen leikkien ja lorujen keräyksen tuloksia. Karjalainen Nuorisoliitto.

Kiikeri Ykkönen. Lastenlaulu ja -leikkiperinnettä Korpilahdelta.

Leikkilipas. Leikkejä ja tansseja Karjalasta ja Suomesta. Tekijöinä Sauli Junno, Viola Malmi, Rauni Riikonen ja Sakari Riikonen. Ilias Oy. Kirja ja cd-levy

Tempoa tenaviin. Materiaalipaketti ohjaajille. Kalevan Nuorten Liitto.

Vauvan vaaka. Lauluja ja leikkejä vauvaperheille. Leikki-ideoita ja nuotit lauluihin. Tekijöinä Soili Perkiö ja Hannele Huovi, kuvitus Kristiina Louhi. Tammi.

Vauvan vaaka. Lauluja ja leikkejä vauvaperheille. Cd-levy. Tammi.

Vauvan vaaka. Leikkiloruja ja ruonoja vauvoille. Runokirja. Kirjoittajana Hannele Huovi, kuvitus Kristiina Louhi. Tammi.

 Julkaisuja myy mm. Suomen Kansanmusiikkiliiton putiikki.


Tied.
Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus, (09) 873 1320, info(aT)kansanmusiikki.fi